Ajattelinpas tarjota teille
pieniä tietopaketteja
melkein joka päivä
Näillä voi sitten aina kerskua '' Oletkos kuullut...? ''
&
jopa muodostaa kivan puheenaiheen.

Vesimyrkytys
Vesimyrkytyksessä verenkierrossa on liikaa vettä suhteessa natriumiin, joka on yksi elimistön tärkeimmistä suoloista. Veren laimentuessa liikaa, vettä siirtyy soluihin ja kudoksiin, kuten aivoihin. Solujen ja kudoksien turpoaminen aiheuttaa vesimyrkytykselle tyypilliset oireet.
Vesimyrkytys on eräs hyponatremian muoto. Hyponatremia tarkoittaa alhaista natriumpitoisuutta. Se syntyy, kun elimistöön kertyy liikaa vettä tai jos natriumia menetetään liikaa esimerkiksi ripulitaudissa. Molemmissa tapauksissa elimistön veriplasman suolapitoisuus pienenee.
Lievä vesimyrkytys voi olla oireeton tai aiheuttaa oireita, kuten:
lihaskrampit
pahoinvointi
päänsärky
ruokahaluttomuus
vatsakipu
virtsan värittömyys
väsymys.
Vaikean vesimyrkytyksen oireita (yllämainittujen lisäksi) ovat:
hallusinaatiot
hengitysvaikeudet rasituksessa (hengitystieoireet)
kouristuskohtaus
neste keuhkoissa
puhehäiriö (esim. epäselvä puhe)
sekavuus
sydämen rytmihäiriö (sydänoireet)
tajunnan hämärtyminen tai jopa tajuttomuus
virtsankarkailu (virtsaamisvaivat)
voimattomuus.

Linkki
Osteopetroosi
Osteopetroosi on todella harvinainen peritty sairaus, jossa luusolut ; osteoklastit (muodostavat luukudosta) ja osteoplastit (poistavat luukudosta) eivät ole enää tasapainossa. Tarkkaa mekanismia ei tiedetä, miten osteoklastien ja osteoplastien määrä muuttuu.
Seuraksia osteopetroosista:
- anemia
- toistuvat infektiot
- Hepatosplenomegalia ( epätavallisen suuri maksa ja perna )
- sokeutta
- kuuroutta
- kasvojen halvaantuminen

Pilvi
Pilvet eivät ole vesihöyryä vaan hyvin pieniä vesipisaroita leijumassa ilmassa(kaasussa). Eli höyryhän koostuu yksittäisistä vesimolekyyleistä, mutta vesipisara koostuu useasta vesimolekyylistä, jotka ovat kiinni toisissaan vetysidoksin.

Limpparipullo ja hiilidioksidi
Harva miettii tarkempaa syytä miksi ravistaessa limpparipulloa, se usein kuohuu yli, kun sen avaa. Pulloja ei yleensä täytetä täysin, jotta päähän jäisi tilaa kaasufaasissa(faasi= olomuoto) olevalle hiilidioksidille.
CO2 (g) <-> CO2 (aq) (tasapaino: Molemmissa faaseissa yhtä paljon)
Avatessa pullon, se suhahtaa ja kuplii. Syynä tähän on, koska kaasuna ollut hiilidioksidi karkaa kaasutilasta ja tasapaino nesteessä olevan ja pienessä kaasutilassa olevan hiilidioksidin välillä horjuu. Nyt CO2 (aq) pyrkii ''tasoittamaan'' tilanteen ja kuplii näin ulos. Ravistaessa pullon sisäinen paine kasvaa ja lopun tiedämmekin, mitä tapahtuu.
☆ Huomatkaa, että kaupassa olevat limpparipullot eivät poreile ;) (tasapaino saavutettu)

Verisuoni näyttää siniselle, mutta veri on punaista?
Onko siis veri sinistä vai punaista? Hapen merkityksen veren värille voi havaita vertailemalla verinäytetteen oton jälkeen koeputkessa säilytetun veren väriä. Tuoreempi veri on kirkkaamman punaista koska se sisältää runsaasti hemoglobiiniin sitoutunutta happea. Veren joutuessa ilman kanssa kosketuksiin, happimolekyylit irtoavat ja veri muuttuu tummanpunaiseksi.
Veren oikeasta väristä voi erehtyä, jos katsoo ihon läpi näkyviä sinisiä verisuonia. Ihon pinnasta noin 0,50 mm:n syvyydellä olevat verisuonten seinämät heijastavat sinistä valoa.

Miksi vesi laajenee jäätyessään?
Vedestä puhutaan, kun tarkoitetaan nestemäistä olomuotoa, joka koostuu vesimolekyyleistä. Vesimolekyylit eli divetyoksidi-molekyylit muodostavat vetysidoksia muiden vesimolekyylien kanssa. Lämpötilan laskiessa molekyylien liikkeet hidastuvat ja ne pystyvät muodostamaan vetysidoksia helpommin, koska niiden sisäinen värähtely on niin pientä, että se ei riitä rikkomaan molekyylien välisiä sidoksia.
Muodostaessaan sidoksia molekyylit alkavat vaatia suuremman tilan, jotta pystyisivät muodostamaan kidemäisen rakenteen. Tämä selittää, miksi vesi laajenee jäätyessään.

Saunamittari toimii ilman pattereita?
Saunamittareiden takana on esimerkiksi messingistä ja kuparista valmistettu metallijousi, jonka liike perustuu sen lämpölaajenemiseen lämpötilan kasvaessa. Spiraali kaareutuu entisestään ja viisari siirtyy asteikolla toista laitaa kohti. Nyt voimme nähdä asteikolta kuinka lämmintä saunassa on, täysin saasteettomasti :D!

Domotit ( Domotics)
Domotics tarkoittaa kaikkia kauko-ohjattavia laitteistoja kodeissa, jotka parantavat asukkaiden turvallisuutta ja tuovat mukavuutta elämään. Esimerkiksi sisäilman lämmitin ja viilennin tai automaattisesti aukeava autotallin ovi.

Domotikseista englanniksi
Syylä
Syylä on hyvänlaatuinen kasvain, jonka aiheuttaa ihmisen papilloomavirus. Syylä on usein harmiton ja paranee itsestään. Kuitenkin hoitomuotoja on monenlaisia, joten varaa on valita jäädyttämisestä leikkaukseen.

Euforia
Euforiaa kuvataan mielentilaksi, jossa henkiö kokee voimaikkaita hyvänolontunteita, kuten iloa, onnellisuutta ja hyvinvointia. Se on liioiteltu fyysinen ja psykologinen tila, joka on pystytty saavuttamaan esimerkiksi psykoaktiivisilla huumeilla. Kuitenkin esimerkiksi rakkaus ja voittamisen tunne urheilijalla voidaan mieltää hetkelliseksi euforiseksi mielentilaksi.

Lisää aiheesta voit lukea täältä: Euforiasta englanniksi
Kissanminttu(Nepeta Cataria)
Kissanmintulla on vaikutus kissaeläinten käyttäytymiseen. Kun kissa ''altistuu'' kissanmintulle, tyypillisiä käyttäytymisenmuotoja ovat; hankaavat itseään joko kasviin tai ihmiseen, pyörivät lattialla, nuolevat ja pureskelevat kasvia(eli kissanminttua). Jos kissa altistuu liian suurelle määrälle kissanminttua, voi seurauksena olla väsymystä, kuolausta, ahdistusta ja kehräämistä. Jotkut jopa saattavat naukua, raapia, purra tai sähistä.

Kissanminttu
Kuru eli naurutauti
Naurutauti löydettiin ensimmäistä kertaa 1953 Papua uusi guineasta. Kannibaali heimossa esiintyvä prionitauti aiheutti ihmisten kuoleman 3 kuukauden - 2 vuoden aikana. Heidän tapanaan oli seremoniamaisesti syödä kuolleen ihmisen aivoja ja muita ruumiinosia sekä sisäelimiä. Erityisesti aivoihin kerääntynyt prionimäärä saattoi hyvinkin sairastuttaa ihmisen, jos hänellä ei ollut perittyä resistenttiä kyseiselle prionille.
Tavallisimpia oireita on hetkellinen nauruun hörähtäminen, vapina, päänsärky, nivelkipuja sekä loppuvaiheessa täydellinen lihasten hallinnan menettäminen.

Kuru(englanniksi)
Ukonilma
Ukkospilvi syntyy, kun kosteaa ilmaa virtaa nopeasti ylöspäin. Sähkövaraukset kulkeutuvat eri korkeuksille jää- ja lumikiteiden törmäyksien vuoksi. Pilveen muodostuu nyt varausvaihtelut.
Ukkosen jyrinä johtuu siitä, että salamakanavan kohdalla oleva ilma lämpenee äkillisesti, jolloin kanava laajenee äkillisesti. Voimakkaat paineenvaihtelut aiheuttavat jyrinän.

Lähde: Fysiikka 4, Heikki Lehto - Tapani Luoma, 1-2. painos.
Kopiokoneen toiminta
Kopioitavaan paperiin heijastetaan valoa. Tunnetusti valkoiset osat heijastavat ja tummat osat eivät. Heijastunut valo johdetaan rummulle, optiikan ja peilien avulla, jolloin rummulta1 poistuu varaus. Kuitenkin osat, joihin valo ei osu, eivät menetä varaustaan. Rummun pyöriessä pyrkii posiitiivisesti varautunut väriaine tarttumaan negatiivisiin kohtiin. Nyt kopiopaperi varataan negatiivisesti, jolloin väriaine tarttuu siihen. Väriaine sulaa ja kiinnittyy paperiin, kun paperi kulkee kiinnitysrullien välistä.
1Valoherkkä rumpu on putkimainen alumiinisylinteri, joka on päälystetty valoherkällä aineella. Ympärillä oleva korkeajännitteinen koronalanka2 on jännitetty rummun pinnalle. Langan purkauksien vaikutuksesta, rummulle syntyy negatiivinen varauskenttä.
2 kultapäälysteinen wolframilanka

Revontulet
Revontulet syntyvät, kun aurinkotuulien mukana tulevat varautuneet hiukkaset, protonit ja elektronit, törmäävät Maan ilmakehään. Törmäyksessä molekyylien kanssa ne aiheuttavat molekyylien virittymisen. Viritystilan purkautuessa ilmakehän molekyylit, kuten happi ja typpi, emittoivat valokvantin eli fotonin. Kun emittoiminen tapahtuu yhdenaikaisesti, huomataan taivaalla valoilmiö eli revontulet.
Vihertävä väri tulee yksiatomisesta hapesta, punainen happimolekyylistä, sininen typpestä.

Ulostamisheijaste eli defekaatiorefleksi
Ulostemassan saapuessa peräsuoleen, se venyttää seinämää. Venytyksestä seuraa stimulus, joka kulkeutuu hermosyitä pitkin ulostamiskeskukseen.
''Ulostaessa koolonin loppuosa supistuu, höpölöpö vetäytyy ylöspäin ja peräaukon sisempi sulkija avautuu. Pientä sisäänhengitystä seuraa vatsalihasten supistus, jonka seurauksena vatsaontelon paine suurenee. Kurkunpää sulkeutuu, niin että paine ei pääse karkaamaan. Myös rintaontelon paine suurenee, mikä vaikeuttaa laskimoveren paluuta sydämeen. Hengitys on hetken pysähdyksissä. Joskus sattuukin, että pientäkin rasitusta kestämätön, pahasti sairas sydänpotilas kuolee ulostaessaan'' :(
Uloste koostuu kuolleista bakteereista, ruuansulatuskanavan epiteelisoluista ja ruuan sulamattomista osista.

Nienstedt, Hänninen, Arstila ja Björkqvist ,Ihmisen fysiologia ja anatomia, 15.-16. painos.
Miksi näen veden alla sumeammin?
Sukelluksissa ollessasi et hahmota pinnanalaisia asioita yhtä tarkasti kuin maan päällä. Tämä johtuu siitä, että veden ja sarveiskalvon rajapintojen välillä valo etenee lähes yhtä nopeasti. Tämä johtaa siihen, että sarveiskalvon taittokyky häviää melkein kokonaan. Tilanteen voi kuitenkin korjata uimalaseilla, jolloin rajapinnassa onkin taas ilmaa veden sijaan.

Miten sähkökitara toimii?
Sähköisenä vahvistimena sähkökitarassa toimii rautasydäminen käämi. Kun kitara on ''päällä'', käämissä kulkee aina virta ja käämin ympärille muodostuu magneettikenttä. Kitaran kielen ollessa terästä tai nikkeliä(ferromagneettisia aineita), aiheuttaa kielen värähtely käämissä muuttuvan magneettikentän. Nyt käämiin indusoituu sähkövirta. Nämä muutokset saadaan vahvistettua äänenvahvistimella.

Heikki Lehtp, Raimo Havukainen, Janna Leskinen, Tapani Luoma - Fysiikka 7 Sähkömagnetismi, 2007
Sivistystä elämään!
En vastaa kirjoitusvirheistä.

Niin ja pikkuselle aina niin hauskat yhdyssanat: sisäilman_lämmitin, Kannibaali_heimossa ^^!
Olen pohjimmiltani kuitenkin pilkunviilaaja, joten täytyy kommentoida parista kohtaa. Ensinnäkin uskon että saunamittareissa olevassa spiraalissa on kahta eri metallia, joilla on eri lämpölaajenemiskerroin. Tällöin lämpötilanmuutos saa aikaan kaareutumisen, yhdestä metallista valmistettu säilyttää muotonsa.
Lisäksi olen aina luullut että veri ilman happea on sinistä tai sinertävää ja happi värjää veren punaiseksi. Lisäksi veren joutuessa ilman kanssa kosketuksiin, ilman happimolekyylit pikemminkin sitoutuvat vereen. Tästä johtuen haavoista vuotava veri on aina punaista.
Kuitenkin viilataanpas sitten takaisin tuohon toiseen kohtaan. Happi sitoutuu hemoglobiiniin eikä vereen. Osaan verestä kuitenkin liukenee happea, mutta se on prosentuaalisesti hyvin pieni. Olisiko noin 2% arviolta.
Jos olettaisit, että hapeton veri olisi sinistä, niin miten raajasi edelleen toimivat? Solut tarvitsevat happea ylläpitääkseen toimintaansa, kuten soluhengitystä. Kuten tekstissäni mainitsin, niin sininen väri johtuu vain siitä, että valo taittuu useampaan kertaan.
Todettu kuolleen ulostamiseen.
Se olisikin mielenkiintoinen tapa menehtyä.
Tätä isompaa blogia ei aina oikein jaksa päivitellä, ellei kohdalle satu jotain täysin must-juttua, jonka koen aiheelliseksi jakaa täällä ^^